|
Kenelle Yrityssenssit sopii?
- Eri alojen, erikokoisille yrityksille. Parhainta antia senssit tarjoavat tuotantoalojen yrityksille sekä niitä palveleville yrityksille. Koska tyylejä toimia on erilaisia, senssit sopivat kaiken tyyppisille osallistujille; rohkeille ja ujoille sekä puheliaille ja hiljaisille.
Milloin sensseille kannattaa saapua?
- Paikalle kannattaa saapua heti, kun kontaktilistojen jako alkaa. Näin jää aikaa huolelliseen valmistautumiseen ja listan läpikäymiseen. Myös senssimeklari on jo tällöin paikalla, antaa ohjeita listan käytöstä ja seuraa, että kaikki pääsevät alkuun.
Saako kontaktilistan etukäteen?
- Senssilistoja ei lähetetä etukäteen, mutta niiden jako aloitetaan juuri ennen Yrityssenssien alkamista. Paikalle kannattaa saapua heti jaon alettua, jotta listaan ehtii tutustua kunnolla.
Miksi senssilistoja ei voi saada etukäteen?
Kokemuksen mukaan jotkut osallistujat jättävät tulematta sensseille paikanpäälle, mikäli senssilistat jaetaan etukäteen. Jotkut saattavat ajatella, että koska minulla on jo yritysten yhteystiedot, miksipä mennä paikalle. Tämä kuitenkin haittaa tapahtuman kulkua, koska tilaisuus perustuu nimenomaan henkilökohtaiseen kontaktointiin. Mikäli osallistujista osa on poissa, eivät halukkaat henkilöt tavoita heitä, mikä harmittaa paikallaolijoita.
Kannattaako senssimeklarin ohjeita noudattaa?
- Senssimeklari antaa hyvät, omaa toimintaasi helpottavat ohjeet. Niiden mukaan on toiminut jo yli 19.000 osallistujaa. Tee muistiinpanoja koko ajan ohjeiden mukaan, muuten et muista seuraavana päivänä kuka sanoi mitä ja kenen kanssa puhuit.
Onko Yrityssenssit ajanvietettä vai liiketapahtuma?
- Yrityssenssit on täysiverinen bisnestapahtuma, jossa jokainen osallistuja saa toisesta hyvät taustatiedot, valitsee kehen haluaa tututua ja ottaa kontaktin. Foorumin tarkoitus on koota paljon osallistujia yhteen, osallistujien työksi jää liiketoiminnan hoitaminen. Tapahtuma on nopeatempoinen ja hengeltään letkeä.
Miten sensseille pukeudutaan?
- Kukin pukeutuu tyylinsä mukaan. Koska Pisnesvoorumi ei ole juhlatapahtuma vaan bisnestapahtuma, siihen voi pukeutua samoin kuin töihin mennessä. Puku, villatakki, pikkutakki - kaikki käy.
Mikä rooli on senssien yhteistyökumppaneilla?
- Yrityssenssien yhteistyökumppaita ovat: Pirkanmaan Yrittäjät, Tapiola, Nordea ja Finnvera. Näiden edustajat esittelevät toimintaansa senssistandeillä, pitävät tietoiskuja ja senssien aloitusvaiheessa toimivat ryhmien vetäjinä, joiden puoleen voi kääntyä koko tapahtuman ajan.
Löydänkö sensseiltä uusia kontakteja?
- Paikalle odotetaan noin 200 osallistujaa eri alojen erikokoisista yrityksistä. Kontaktien luominen on omasta aktiivisuudesta ja senssilista käytöstä kiinni. Tässä auttaa senssimeklari. Kaikille ei osu lottovoittoa, mutta aina osaa onnistaa. Todennäköisyys, että isossa ryhmässä on mielenkiintoisia kontakteja, on suuri. On käynyt niinkin, ettei haettua kumppania ole löytynyt, mutta senssien kautta on auennut uusia, yllättäviä mahdollisuuksia. Senssien ja pitkäikäisten kontaktilistojen kautta yrityksesi nimi ja toiminta tulee tutuksi muille osallistujille. |